Käsityö- ja muotoilukoulu Näppi

Taito EP Näppi

Tykkäätkö käsitöistä? Tule Käsityö- ja muotoilukoulu Näppiin – DIY

Näpin syyslukukausi 2024 alkaa viikolla 34 tai 35, tarkista aika paikkakunta-/ryhmäkohtaisesti.
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen lukuvuodelle 2024-25 on avoinna.
Näpin hakulomakkeeseen pääset tästä

Näpissä on tekemisen meininkiä. Meillä opitaan taitoja, tietoja ja omaa ilmaisua. Yhdessä katsotaan ja ihmetellään asioita, oivalletaan ja keksitään luovia ratkaisuja. Tavoitteellinen käsityön ja muotoilun oppiminen yhdessä konkreettisen tekemisen kanssa vahvistavat omana itsenä olemista.

Taito Etelä-Pohjanmaa ry:n Käsityö- ja muotoilukoulu Näpissä toteutetaan käsityön taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. Opetusministeriö on myöntänyt yhdistykselle opetuksen järjestämisluvan vuoden 2008 alusta. Saamme toimintaamme avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Opinnot jakaantuvat varhaisiän käsityökasvatukseen Napero-Näppi, perusopintoihin ja syventäviin opintoihin. Perusopinnot ovat 800 h ja syventävät opinnot 500 h yhteensä 1300 tuntia. Opiskelun voi aloittaa Naperoissa 5-vuotiaasta  ja perusopinnoissa 7-vuotiaasta lähtien. Näpissä opiskelee vuosittain n. 350 oppilasta. Näppi-ryhmien paikkakunnat ovat Seinäjoki (Nurmo) Alavus (Töysä), Kauhajoki, Vaasa ja Isokyrö. Puutöihin ja elektroniikkaan painottuva Nikkari-ryhmä kokoontuu Seinäjoella Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetalla. MusaKäsi on musiikkia ja käsityötä yhdistävä musiikkileikkikouluryhmä esikouluikäisille Seinäjoella.

AIKUisille järjestetään käsityön taiteen perusopetusta Seinäjoella, Alavudella ja Vaasassa.

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpin hakuaika on huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun. Ryhmiä täydennetään myös lukuvuoden aikana. Tiedustele vapaita oppilaspaikkoja taitokeskuksista. Tästä oppilashakemukseen

Käsityö- ja muotoilukoulu Näppi
Nyykoolinkatu 25, 60100 Seinäjoki
Anne Honkala, rehtori
anne.honkala@taitoep.fi
p. 040 5512072

@nappikasityokoulu

Koululaisten kesäleirit

Taitokeskusten koululaisten kesäleirit käynnistyvät heti koulujen loputtua kesäkuun alussa. Uusi ryhmä aloittaa aina maanantaina.

Näpille myönteistä palautetta oppilaskyselyissä ja huoltajille tehdyissä kyselyissä

Taito käsityö- ja muotoilukouluja löydät myös muualta Suomesta.

Basic Education in Arts at Taito Crafts Schools

Liity sähköpostilistalle?

Liittymällä sähköpostilistalle, saat tiedotteet uusimmista tapahtumista sekä parhaimmista tarjouksista suoraan sähköpostilaatikkoosi - LIITY HETI!