Taito Etelä-Pohjanmaa ry toimii eteläpohjalaisen käsityökulttuurin ja -taitojen sekä käsityön elinkeinotoiminnan edistämiseksi. Taito Etelä-Pohjanmaa on toiminut vuodesta 1907. Toiminta-alueena ovat Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnan suomenkieliset alueet. Palvelemme käsityöstä innostuneita ihmisiä tuottamalla elämyksellisiä palveluita, onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta edistämällä ihmisten hyvinvointia. Toimimme myös käsityöyrittäjyyden ja -työllisyyden edistämiseksi.
Yhdistyksellä on eri puolilla maakuntaa viisi (5) taitokeskusta ja kuudella (6) paikkakunnalla Käsityö- muotoilukoulu Näpin ryhmiä. Taitokeskusten keskeisiä palveluja ovat työpajat, käsityökurssit, käsityön taiteen perusopetus, näyttelyt, tapahtumat, käsityömateriaalien ja tuotteiden välitys. Olemme osa valtakunnallista Taitoliittoa. Taitoliitto ja alueelliset taitoyhdistykset muodostavat valtakunnallisen kaksikielisen käsityön palvelu- ja asiantuntijajärjestön.
Yhdistys omistaa osakeyhtiö Rustoopuori oy.n, jonka myymälä on Taito Shop Seinäjoki. Myymälän valikoimassa painotamme kotimaisuutta ja erityisesti pohjalaisten käsityöyrittäjien tuotteita.